torstai 19. marraskuuta 2015

ENNAKKO: The Bridge of spies

Finnkinon mysteerinäytöksen leffaksi paljastui tällä kertaa Tom Hanksin uusin kylmän sodan aikaan sijoittuva vakoilijaleffa.

007 Spectre

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tämä kliseinen sanonta pitää jälleen kerran paikkansa uudessa Bond-leffassa.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Foxcatcher (2014)


Eletään kultaista 80-lukua. Amerikkalainen Mark Schultz on voittanut vuoden 1984 olympialaisissa kultaa painissa. Niin myös hänen veljensä Dave. Ura tuntuu hieman takkuilevan, vaikka voitonnälkä on edelleen kova. Kovan taloudellisen kurimuksen keskellä Markiin ottaa yhteyttä miljonääri John E. DuPont, joka haluaa antaa tukensa nousevalle kyvylle. Tästä lähtee liikkeelle tositapahtumiin perustuva pätkä.