tiistai 28. lokakuuta 2014

Halloween ja kakkamarkkinat: Tiistai


30 Days of Night (2007)

David Slade ohjasi yhden parhaimmista vampyyrileffoista, jossa eläimelliset ja laumassa toimivat kylmät tappajat eivät osoita inhimillisyyttä tai armoa. Tämän jälkeen Slade kiinnitettiin hieman erilaiseen kulmaan kuvaamaan vampyyreja, nimittäin Twilight - Epäilykseen. Se on kuitenkin kokonaan eri tarina, eikä näitä kahta elokuvaa saa verrata keskenään. 

Sheriffi (Josh Hartnett) partioi kaamoksen alle vaipuvaa Alaskan eristäytynyttä pikkukylää. Tapoihinsa rutinoituneet asukkaat saavat lisäjäynää elämäänsä, kun pimeyttä vaalivat vampyyrit astuvat kehiin. 

Elokuvan näyttelijäkaarti kokonaisuudessaan suorittaa uskottavan piinahetken katsojilleen, mutta Danny Huston saa vampyyrien johtajana ihon kananlihalle. Katsoja on helposti sohvansa perällä aivan yhtä hiljaa, kuin elokuvan tarkka-aistisia vampyyreja piiloutuvat ihmiset.

Elokuva suositellaan katsottavaksi tilanteessa, jossa kauhulle on toivetta.









9/10
-Ipe

Blade II

Tämä elokuva kuuluu vampyyrielokuvien kermaan, se ei ole niinkään kauhua kuin toimintaa, ehkä paremminkin kauhutoimintaa. Blade 1 käsitteli enemmän daywalkeria ja hänen emohtavaa taustatarinaa, siinä luotiin maailma  joka valloitti katsojat faneikseen. Ei siis ihme että Blade 1 oli 90-luvun voimakkaita vaikuttajia kauhu skenessä jatkaen nykyään kultti leffan maineessa. Blade 2 jatkaa siihen mihin edeltäjänsä jäin. Daywalker eli Wesley Snipes kiertää maailmaa etsien Whistleriä alias Kris Kristofferson (so nice they named it twice), kun he laittavat hynttyyt taas yhteen niin alkaa uusien vampyyrien metsästys.
Vampyyrit napsivat toisiaan kuin haaksirikkoutunut
miehistö pelastusveneessä. Verta ja hieman seksiä jota rytmittää erittäin toimivaa soundtrack joka antaa mahtavaa potkua toimintakohtiin.
Kannattaa katsoa jos et ole ennen nähnyt, vaikka oletkin niin nyt Wesley ruudulle kun se on päässyt sieltä linnastakin jo.
Blade 2 lopettaa komeasti Daywalker trilogian koska se kolmas on rikos elokuvaa, rakennettua kunnioitusta ja ehkä myös vampyyrejä vastaan.
 8/10 -Jyrpä






Maniac



William Lustigin ohjaama 1980 valmistunut video nasty listallekkin britanniassa päässyt, loistava kauhuelokuva, joka kertoo New Yorkissa asustavasta sarjamurhaajasta kierolla ja vääristyneellä tavallaan. Pääosaa esittää Joe Spinell, joka on nuoria naisia väijyvä sarjamurhaaja. Omasta mielestä elokuvasta tekee loistavan juuri Spinellin erinomainen ja tyylille uskollinen näyttelijä suoritus kuten elokuvan koko ajan painostava ja välillä suvantovaiheiden junnaava tunnelma. Tom Savinin tehosteet on jälleen omaa luokkaansa joka nostaa elokuvan gore tehosteet omaanluokkaansa lajityypissä. Syys-iltojen piristys ehdottomasti ja varsinkin hyvää katsottavaa juuri Halloween viikon tiistai-iltaan, kun arki alkaa kaatua päälle.

9/10 -Tero





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti